maanantai 3. syyskuuta 2012

Sateenvarjomies

Tässä kortissa on käytetty sitä sun tätä Timpan materiaalia ja muutamaa eri tekniikkaakin. Aloitin suttaamalla "leivinpaperin" päälle suoraan Distress Inkin mustetyynyistä frayed burlap ja victorian velvet sävyjä (ainoat värisävyt joita kortissani käytin), sumutin vettä, painoin päälle 4cc kartongista leikatun pohjan, kuivatin ja toistin saman vielä kertaalleen. Seuraavaksi käytin stanssattua kellotaulua maskina, jonka jälkeen leimasin reunoille kiekuroita, sekä salmiakkiruutuja. Linnut leimasin mustalla Archival Inkillä. Sateenvarjomies, rattaat ja lippu on myös stanssattu valkoiselle 4cc:lle, joiden päälle leimasin erilaisia kuvioita, levitin musteita päälle ja embossasin kaikki kirkkaalla uteella. Koristeina käytin filminauhaa, yhden metallirattaan, eyelettejä, haaraniitin ja mustan pienen puolihelmen. Lopuksi ressasin reunat, kehystin tekstuuripintaisella kartongilla ja kiinnitin kraft korttipohjalle.



maanantai 20. elokuuta 2012

Korttitalkoiden toinen lämmittelyhaaste

Syyskuussa vietettävien kortttalkoiden toisen lämmittelyhaasteen teemana on hääkortti.

Kortin taustapaperit Pink Paislee - Butterfly Wings. Leimakuva Stempelgledenin, jonka värittelin Winsor & Newtonin vesiväreillä. Koristeina Bosskutin stanssilla tehtyjä kiekuroita, runsaasti puolihelmiä ja pätkä pitsiä. 3D-tarrapaloja kului reippaasti, kun kohottelin seka kakkos, että kolmoskerroksen ylös taustastaan.



torstai 16. elokuuta 2012

Kennyn - All That

Värittelin kuvan Promarkereilla ja kuivapastelleilla. Paperit Crate Papers - Snow Day sarjaa. Taustalle stanssasin Timpan kellon ja boordin tein Ek Successin leikkurilla. Koristeeksi lisäsin muutaman Priman kukkasen, napin, juuttinarua, pätkät Timpan filminauhaa ja puolihelmiä.



perjantai 10. elokuuta 2012

P*skarteluhaaste #150

Sateenkaaren värejä pyydetään Pammun ideoimassa p*skishaasteessa tällä viikolla.

Tein maskin taustaa varten ja levittelin Distress Inkin musteita ylhäältä alaspäin, sävyinä faded jeans, forest moss, spiced marmalade, fired brick, dusty concord, tea dye ja kun en keltaista mustetta omista, niin korvasin sävyn kehyskartongilla. Musteiden levittämisen jälkeen suihkutin taustalle runsaasti vettä ja kuivasin sen. Päälle leimasin Archival Inkin coffee sävyllä Timpan linnut ja alalaitaan useaan kertaan vierekkäin Kärsin heinät. Kehykset ympärille ja kiinnitys ekokartongille, siinä se.

 

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

WOJ - Henry Celebrating Mouse

Värittelin kuvan Promarkereilla. Tähdet Ek Successin leikkurilla, kirjaimet ja numero QuicKutzin - Sticky Note stansseilla. Napit ja taustapaprut vanhaa varastoa, valmistajiakaan en enää muista.