lauantai 15. marraskuuta 2008

Kädentaitomessut Tampereella

Eilen tuli sitten käytyä kauan odotetuilla Tampereen kädentaitomessuilla.
Starttasin auton klo 8.30 ja lähdin matkaan. Ajoaikaa kertyi parisen tuntia ja perillä olin hyvissä ajoin, messuthan avattiin klo 11.00. Ihmisiä oli liikkeellä enemmän kun osasin odottaakkaan, melkeimpä tungokseen asti ja minä kun luulin, että perjantaina olisi rauhallisempaa kuin muina viikonlopun päivinä. Todennäköisesti olin väärässä,
tai sitten messut vetävät vain tälle tapahtumalle todella paljon porukkaa. Päivän aikana tapasin
monta ihanaa blogituttua mm. Mummelin ja Eijan, joille suuret kiitokset loistavasta seurasta.
Maiju näkyi Heinikan pisteessä demoilemassa jaTaava puolestaan Sinellin osastolla. Ensimmäistä kertaa livenä tapasin mm. Jehkottaren. Päivä kului rattoisasti
kierrellen ja shoppaillen. Kamerakin oli mukana ja tarkoitus oli ottaa reilusti valokuvia ja laittaa niitä sitten tänne, mutta valokuvaus oli messualueella kokonaan kielletty. Kotona olin illalla klo 19.30 ja täytyy todeta, että päivä oli just niin kiva, kun osasin odottaakin, joten ensi vuonna on ehdottomasti mentävä uudestaan!
Alla mun ostokset :)

5 kommenttia:

Taru Jehkonen kirjoitti...

Olipa ihana nähdä! Tätä juttua olisi piisannut vaikka kuinka kauan! Kiitos mahtavasta seurasta! Nähdään taas jossain merkeissä - ehkäpä kun tulen systerin luokse Hesaan seuraavaksi!

Eija kirjoitti...

Hauskaa oli :) Kiitos seurasta.

Anonyymi kirjoitti...

Olipas meillä hauskaa, ja mitkä ostokset. En muistanutkaan että se pääasiahan olikin nuo ostokset. KIITOS KIVASTA SEURASTA. Olin siellä tänäänkin ja vähän tuli taas osteltua.

myy ja vilijonkka kirjoitti...

olet tehny kanssa kivoja ostoksia! me olimme eilen messuilla !

Anonyymi kirjoitti...

Kerkesin juuri ja juuri moikata, kun perjantai oli todella kiireinen päivä, lauantai jopa pahempi, mutta sunnuntaina sitten jo myytiin paljon ei oo:ta monella osastolla. Eli ruuhka tai ei... mikä sitten on paras.
Täytyisi oikein varata aikaa tavata uudelleen ajan kanssa.