sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Sugar nellie - To Catch a Big Fish

Vielä Tampereen tapahtumaan liittyvä postaus. Tämä kortti on tehty yllätys/vaihtokuoresta löytyneistä materiaaleista, johon piti valmistaa kortin tausta itse. Ensimmäiseksi Merja demos mulle ihan henkilökohtaisesti pohjan teon :) 1. Fabrianon 200g kartogille leimailtiin Distress Inkillä käyttäen isoa tekstileimasinta pohja, jonka päälle ripoteltiin reilusti väritöntä kohojauhetta, joka kuumennettiin kuumailmapuhaltimella. 2. Seuraavaksi levitintä apuna käyttäen reunoilta kohti keskustaa käytiin kortti läpi Distress Inkillä. 3. Sitten leimailtiin VersaMarkilla kauniita ornamentti- kuvioita 6 kpl päälle lähelle pohjan reunoja, jälleen väritöntä kohojauhetta reilusti ja uusi kuumennus. 3. Lopuksi vielä leimailtiin Distress Inkillä reunat yhdellä Grunge Collectionin boordileimasimella ja näin kaunis pohja olikin valmis :) Kaikki Distress Inkin värit olivat vaaleita ruskean eri sävyjä, joiden nimiä en valitettavasti hoksannut ottaa ylös :( Kuoressani oli tämä Sugar Nellien onkipoika -leimasinkuva, jonka väritin promarkereilla ja kuivapastelleilla. Nauhoja oli useampikin vaihtoehto, mutta käytin kahta niistä päällekkäin; Alle ruskean organtzanauhan, jonka päälle laitoin hempeän pastellisen vihertäväsävyisen pallokuosisen. Runsaista irokukkasista kasasin päällekkäin vuoroin pastellissävyisiä vihreitä ja ruskean eri sävyisiä. Vieruskaverilta sain "napattua" välihelmen ja kokonaisuuteen sopivan timantin. Lopuksi tein nauhojen päälle erikseen pikkurusetin. Tälläinen kortistani sitten tuli :)

10 kommenttia:

Taru Jehkonen kirjoitti...

Kaunis kortti - hyvin se näytti onnistuvan se taustan teko...

Unknown kirjoitti...

Ihanan rauhallinen ja harmoninen tunnelma tässä kortissa! Tosi onnistunut!!!!

Karita kirjoitti...

Kaunis kortti! Ja ihanat värit. Mä en ole vielä onnistunut yhdenkään itse tekemäni taustapaperin suhteen. Ehkei ole sitten mun juttuni :(

Hei tämähän on jo toinen kommenttini lyhyen ajan sisään.. Nyt pitänee rauhoittua.. tästä tulee muuten paha tapa ;) Witsi witsi..

Aurinkoista sunnuntaita :)

Eleonora kirjoitti...

Upea kortti ja todella taidokas tuo pohja! Niin tyylikkään pehmeät sävytkin!

myy ja vilijonkka kirjoitti...

tämä on todella kaunis onkija poika kortti! nätti yoi tausta!

Sari kirjoitti...

Ja kyllä tästä voi pyytää enemmän kuin sen 2 euroa..Hienohan tämä on, väreistäkin tykkään kovasti!

Dodo kirjoitti...

Olipas kiva nähdä taas! Upea tämä sun kortti, niin kuin aina! Hitaasti hyvä tulee! :)

TanjaS kirjoitti...

Upea kortti ja korttipohja.Mutta kyllä töitäkin teitte sen eteen :)

Nannuli kirjoitti...

Kaunis. Tausta on onnistunut hienosti. Tykkään myös leimakuvasta mutta tuo kukan asettelu on minusta todella nerokasta ja kukkan monet kerrokset ovat hienot, värit sopivat täydellisesti yhteen

TARJA L kirjoitti...

Tää on aivan mielettömän upee kortti ja niin ihana leimakuva. Upee väritys ja värit.