tiistai 13. lokakuuta 2009

Tunnustus / haaste

Tällainen tunnustus/haaste tällä kertaa vuorossa, jonka mulle heittivät PäiviR, SannaS, Marika ja Mummeli. Kiitti vaan tytöt :)

Tunnustuksen vastaanottamisen ohjeena oli seuraavat asiat: Tunnustuksen saajan tulisi jakaa se edelleen seitsemälle bloggaajalle ja linkittää heidät postaukseensa, sekä samalla paljastaa itsestään 7 asiaa, joita muut eivät vielä tiedä. 1. Tykkään kulkea metsissä ja olen kova tyttö myös marjastamaan. Tänä vuonna olen poiminut n. 60 litraa vadelmia, saman verran mustikoita ja puolukoitakin arviolta 100 l. 2. En ole taikauskoinen, mutta en hämähäkkiä kuitenkaan tapa ja jos näen mustan kissan juoksevan editseni tien yli, sylkäisen. 3. Olin ennen siivoushullu, mutta pikkuhiljaa olen päässyt siitä eroon, vaikkakin haluan edelleen pitää kotini siistinä. Inhoan epäjärjestystä. 4. Harrastan ystävieni kanssa ”pikapuheluita”, joiden keskimääräinen pituus vaihtelee tunnista kahteen ja puhelinlaskut ovat sitten sen mukaisia. 5. En ole kovin hyvä ruoan laittaja, olen kuitenkin pitänyt perheeni hengissä. Toisaalta makeita leivonnaisia teen sitten paremminkin. Bravuurinani voisin pitää whisky-kakkua, mansikka täytekakkua ja pikkuleivistä Greta Garboja. 6. Olen seurallinen ja vilkas, mutta toisaalta viihdyn hyvin yksinkin. 7. Olen tavannut aviomieheni ollessani 15-vuotias ja voin julkisesti tunnustaa, että rakastan häntä yhtä paljon edelleenkin kuin tavatessamme, hän on ehdottomasti mun kavereista paras! Eteenpäin jaa tämän seuraaville ihanille blogitutuille: Pammu Merja Piia Kahvipapu Mervi Katjuska ja TarjaL

7 kommenttia:

Mervi kirjoitti...

Kiitos, palaan tähän myöhemmin...
Ihania stansseja, mulla onkin nuo kehykset jo,mutta piti käväistä puodissa katsomassa, olisiko jotain - selvisin vielä ostamatta huh.
Kohta tulossa kaikkia messuja ja varmaan rahaa palaa...m

Katjuska kirjoitti...

Kiitoksia tunnustuksesta ja haasteesta :)
Laitoinkin sen jo käytäntöön!
Olen vähän niinkuin "Sairaan nopee kuski, aina jonon ensimmäisenä" hahaa!

Maisku kirjoitti...

Oho, oothan kova tyttö marjastamaan!! Mihin ihmeeseen saat kaikki säilöttyä?? Meillä ei ihan noin paljoo oo marjoja kerättynä, ei ne kyllä mihinkään mahtuiskaan..

Maaret kirjoitti...

Maisku. Mun marjat on monessa pakastimessa:) Kotona korkea torni, mökillä jääkaappipakastin ja vielä erillinen arkkupakastinkin. Puolukoita en paljoa pakasta, keittelen ne melkeimpä kaikki poimittuani mehuiksi. Ja totta puhuen sain kyllä enemmän kun ton kirjoittamani 60 l mustikoita :):) Mansikoista en edes maininnut, koska ne käyn joko tarhalta poimimassa (ei siis oman maan tuotoksia) tai ostan 5 kg laatikoissa ja niitäkin mulla siis säilöttynä n. 60 l, että silleen :):) Usko tai älä, mutta kaikki marjat on mennyt ennen toukokuuta, jos vanhat merkit paikkaansa pitävät.

SannaS kirjoitti...

Valmis! ;)

Paula | Pammu kirjoitti...

Kiitos tästä! ;)

Kahvinpapu kirjoitti...

Suuri kiitos ja kumarrus!!