perjantai 31. lokakuuta 2008
Jehkottaren Card Challenge #30
Tämän viikon Jehkottaren Card Challenge- haasteen on tehnyt Susanne. Luonnos oli mulle mieleinen, vaikkakaan mun varastoista ei oikein miehille tarkoitettuja leimasimia tahdo montaa löytyäkään, mutta tällainen Magnolian Vasarapoika kuitenkin :) Kiitos Susannelle kivasta haasteesta!
Sarah Kay
Eilinen ilta meni aika tarkkaan leimakuvia väritellessä ja kyllä korteiksikin asti muutamia valmistui. Tällä viikolla saapuneista uusista leimasimistani, on tämä Sarah Kayn Fannys Cuddle ensimmäinen kuva, jonka väritin ko. tuotannosta. Nämä ovat todella ihania, jotenkin liikuttavia :) Näytille laitan tässä vaiheessa tämän kortin.
torstai 30. lokakuuta 2008
Morehead Enkeli
Tämä Moreheadin enkeli on Maijun leimasimella tehty. Leimakuvan ihanuus tuli esiin vasta kun sen oli saanut väritettyä, tykkään tästä. Kortista tosin tais tulla liiankin hempeä joulukortiksi, mutta voihan joku saaja tästäkin tykätä. Näillä mennään :) Enkelin siipiin laitoin koholakkaa, siksi pari lähikuvaa. Kuvauksen jälkeen vielä lisäsin kimalletta enkelin hiuksiin ja se paransi tämän kortin tunnelmaa kivasti.
Tunnustus
Sain tämän ihanan tunnustuksen Mehukattiselta
(http://arteypico.blogspot.com// on linkki alkuperäiseen tekstiin) Maininnan eteenpäin jakamisen sääntöjä ovat:
1) Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen,mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta millä tahansa maailman kielellä.
2) Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin.
3) Palkinnonsaaja panee palkinnon logon blogiinsa.
4) Logo tulisi linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen.
5) Palkinnonsaaja julkaisee säännöt omassa blogissaan. Kansainvälisen, Uruguaysta alkunsa saaneen palkinnon alkuperäiset säännöt ovat tässä.
Huomionosoituksesta liikuttuneena haluan kiittää mehukattista ja itse jakaa tunnustuksen seuraaville henkilöille:
keskiviikko 29. lokakuuta 2008
Rachel Anne Miller hiirulainen
Tässä yksi leimakuvista, jonka eilen Maijun kurssilla väritin. Pohjan tein Pro Markereilla, varjostukset Derwentin akvarellipuukynillä ja laveerauksen Heinikasta ostetulla uudella Lefranc and Borgeois pellavaöljyllä, joka on lähes hajuton. Öljy osoittautui tosi hyväksi ja nyt voi pulloa pitää auki vaikka koko illan, niin ei tule kotona sanomista öljyn takia syntyvästä pään- särystä. Pienet joulupallot korttiin tein violetin -ja valkoisen massan sekoituksesta, jotka sitten pujotin hopealankaan.
Art Impressions Harv-setä
Jälleen on yksi Harv-setä lähdössä maailmalle. Kortin saaja on todellinen huumorimies, joten kyllä tämän uskaltaa hänelle lähettää:) Täytyis vaan löytää joku todella hauska ja humoristinen runo/loru, niin kortti olis vieläkin hauskempi.
tiistai 28. lokakuuta 2008
Maijun järjestämällä värityskurssilla
Tämä ilta vierähti Malmilla Maijun järjestämällä leimakuvien värityskurssilla. Meitä oli Maijun lisäksi 14 innokasta askartelijaa paikalla, osa ennestään tuttuja, osa ihan uusia tuttavuuksia. Teemana oli tosiaan leimakuvien väritys ja ihme kyllä :) teemassa pysyttiin :). Alkukahvien ja Tarjuskan leipoman ihanan banaanikakun jälkeen jokainen leimasi itselleen vain muutamia kuvia, jonka jälkeen Maiju opasti väritystekniikkaa käyttämällä Pro Markereita pohjalla, varjostuksiin Inktense -kyniä ja sen jälkeen öljyn ja stumpin avulla häivyttämistä. Jokainen meistä sai useampiakin kuvia väritettyä ihan valmiiksi saakka, joten kurssista jäi tosi hyvä mieli ja kaikki lähti kotiin varmasti jotain uutta oppineena. Kiitos kaikille mukana olleille hyvästä seurasta ja erityiskiitos kuuluu tietysti Maijulle! Alla muutamia kuvia tältä illalta.
Kutistemuovista askarreltua
Miijjan toivomuksesta laitan esille näitä kokeilujuttujani kutistemuovista. Näissä nyt ei kauheasti kehumista ole, mutta harjoittelemalla niistä saa kyllä aivan ihania.. Mökille olen tehnyt leimasimista viinilasirenkaita Finnstamperin Sarin ohjeella, ne on tosi kivoja, kuvia en niistä valitettavasti ole ottanut.
Ihanuuksia saapunut
Postiluukusta kolahti äsken ensimmäinen lähetys ihanuuksia, joita viikonlopun aikana tilailin. Etukäteen jo arvasin, että Taitopuoti Paperinauhasta se ensimmäinen kuori saapuu ja niinhän se oli. Sieltä toimitukset tulevat aina todella nopeasti ja palvelu on ensiluokkaista, suosittelen. Tällaista tavaraa kuoresta löytyi :) Cuttlebugin kohokuviokansioita, Sarah Kayn leimasimia, tekstileimasimia ja ääriviivatarroja.
Kaulakoru tuplavaijerilla
Vaihteeksi on ollut kiva tehdä korujakin, muiden käsitöiden lomassa. Tämän korun tein tuplavaijeriin, niin, että mustat ja läpinäkyvät siemen- lasihelmet on omassa vaijerissaan ja yhdistyvät aina isolla upealla lähes näpinäkyvällä lasihelmellä yhteen. Tätä on tarkoitus käyttää yhtenä pitkänä koruna, eikä siis kiedota kaulan ympäri niinkuin kuvausta varten olen sen laittanut mun pienelle "mallinukelle".
maanantai 27. lokakuuta 2008
Penny Black siilit kelkkailee
Viikonloppu meni aikalailla sisätiloissa sateisen -ja myrskyisen sään takia. No, jotain hyvääkin siitä seurasi, sai askartelurintamalla kaikenlaista kivaa tehtyä mm. tämän jouluisen siilikortin. Toisaalta, tiesi säät kyllä rahanmenoakin. Netissä surffaillessa löytyi kaikkea ihanaa (pakko saada) askartelutavaraa, joten niitä tässä sitten jäädään odottelemaan. Hyvä alkavaa viikkoa teille kaikille :)
sunnuntai 26. lokakuuta 2008
Magnolia Peikkopoika
Tässä iloitsee peikkopoika syksyisissä tunnelmissa, kun tietää saavansa pikapuolin kaverikseen peikkotytön. Oliveria oli nimittäin laittanut Magnolian peikkotyttö -leimasimen blogissaan myyntiin ja minä onnekas sen sitten sain sieltä ostettua :) Lisään myöhemmin korttiin tekstin, kun tiedän, mikä on sen käyttötarkoitus.
lauantai 25. lokakuuta 2008
Lovikkalapaset
Jos talvi vaikka tänä vuonna saapuis tänne eteläänkin, niin piti jo varmuuden vuoksi tekaista lapsilleni lämpimät lapaset. Kuten arvata saattaa, valkoiset menevät tyttärelleni ja harmaat pojalleni. Molemmat lapaset tehty kaksinkertaisella lankalla, Novitan Teddy -ja Novitan Pop.
perjantai 24. lokakuuta 2008
Jehkottaren Card Challenge #29
Ensimmäistä kertaa osallistun Jehkottaren järjestämään Card Challenge -haasteeseen. Tällä viikolla haasteen on tehnyt Tiia. Kiitos haasteellisesta luonnoksesta! Ilmat kun on mitä on, niin ajattelin, että tämä kortti tois hiukan piristystä tähän sateiseen ja tuuliseen syksyyn!
Ostoksia ja CD-kortti
Tässä osa tilaamistani tuotteista, joita lupasin näyttää. Pikku tilpehööriä en sentään viitsinyt kuvata :) Vasemmanpuoleinen 3D-vihko on ihana, siinä on 88 kpl valmiiksi stanssattuja vanhanajan kiiltokuva -tyylisiä jouluaiheisia kuvia. Oikeanpuoleinen kirja sisältää perinteisesti leikattavat 3D-kuvat ja taustapaperit 30 korttiin. Kiekurastanssi ja uudet pinsettisakset jäivät jälkitoimitukseen. Siis tuotteet, joita eniten odotin...
Yksi nopeasti toteutettu kortti uudesta vihkosesta .
torstai 23. lokakuuta 2008
Art Impressions Mummo
Tämä kortti vaatii kyllä saajalta todellista huumorintajua, joten ei ehkä ihan kelle vaan sopiva. Mä itse tykkään ihan hulluna näistä, just ton erilaisuuden takia!
keskiviikko 22. lokakuuta 2008
tiistai 21. lokakuuta 2008
Magnolia Edwin III
Vielä yksi Edwin lahjasäkkeineen. Tähän korttiin stanssasin Guttlebugilla Sizzix:in stanssilla huovasta kukkaset. Homma onnistui hienosti, vaikka alimmaisena oleva punainen huopa on todella paksua. Lehdet leimasin VersaMarkilla vihreälle kartongille ja embossasin läpinäkyvällä kiiltävällä jauheella, sekä nostin ne ylös 3D- tarroilla. Livenä on tosi kivan näköistä. Kulmakortisteet tein myös samalla tekniikalla suoraan ruskealle pohjakartongille.
Pinkki kolmiohuivi
Näitä kolmiohuiveja on kiva tehdä. Työ valmistuu aika joutuisasti ja eri lankoja käyttämällä saa huivin näyttämään aina vähän erilaiselta.Tässä on käytetty Novitan Malibu-lankaa, jossa on ihana kiilto mukana :) Huivin saaja ei ole vielä tiedossa, mutta yhtä henkilöä olen kyllä hiukan ajatellut...
maanantai 20. lokakuuta 2008
Magnolia Edwin II
Innostuin värittämään toisenkin Edwinin. Kiva juttu on se, että samalla leimasimella voi saada todella erilaisia kortteja aikaiseksi.
sunnuntai 19. lokakuuta 2008
Magnolian Edwin
Pikkuhiljaa rupeaa löytymään fiilistä joulukorttienkin tekoon. Tähän kuvaan yritin luoda vähän vanhanaikasta tunnelmaa. Väritin sen Derwenteillä ja laveerasin öljyllä.
tiistai 14. lokakuuta 2008
Penny Black siili ja kukkakimppu
Tämän leimakuvan sain ystävältäni Sadulta. Kuva on niin ihana, että oli pakko heti värittää ja saada tehtyä siitä kortti. Kukkasen tein Sizzix:n kukkastanssilla, jonka siis ostin viime lauantaina Sinellistä. Leimakuvan kukkien keskustoihin puolestaan lisäsin koholakkaa, joka livenä kiiltää ihanasti :) Loppuviikon vietänkin sitten syyslomaa, joten päivityksiä tänne tiedossa vasta viikonlopun jälkeen.
Pitkävartiset villasukat
Telkkarin katselun lomassa olen kutonut nämä pitkävartiset villasukat Seitsemän Veljestä jättiraita -langasta. En tiedä mitä mieltä muut ovat, mutta mulle tulee näitä katsellessa mieleen puolukkapuuro.
Siili ja lumiukko
Mulla on ollut jotenkin kauhean vaikeata aloittaa joulukorttien teko, mutta josko se nyt lähtis tämän kortin myötä käyntiin oikein kunnolla :) Kortin alareunassa olevan kiekuran sain stanssattua lauantaina blogitapaamisessa. Tykästyin siihen niin paljon, että oli laitettava tilaus siitä menemään ja samalla tuli tilattua sitten vähän muutakin. Esittelen niitä sitten myöhemmin, kun tavarat ovat tulleet.
maanantai 13. lokakuuta 2008
Magnolian Tilda onnittelee
Laitoin perjantaina postipojan mukana nämä kortit kahdelle eri Tanjalle, jotka viettävät tänään nimipäiviään. Onnittelut myös kaikille muille Tanja-nimisille tytöille tasapuolisesti :)
Nallekarhu haalareissa
Tämä viikonloppu on ollut täyttä "matala- lentoa", joten sain vain tämän yhden kortin tehtyä valmiiksi saakka. Laitoin Nallen haalareissa olevaan sydämeen ja linnun siipiin lauantaina ostamaani koholakkaa, kuvasta ei tosin erota, miten ihanasti se tekee 3-ulotteisen - ja kiiltävän pinnan, suosittelen!
sunnuntai 12. lokakuuta 2008
Ostoksilla Sinellissä
Lauantain Sinellissä käynnin ostokset meinas kokonaan unohtua näyttää, joten ne on tässä:) Ostin ihanan Sizzix:in kukkastanssin, neljä arkkia huopaa kukkien tekoa varten ja Clossy accentsia.
lauantai 11. lokakuuta 2008
Blogitapaaminen Vihdissä
Sirpaliina oli järjestänyt tälle päivälle blogitapaamisen kotiinsa. "Puolivahingossa" osa porukkaa tavattiin jo Variston Sinellissä, josta matka jatkui neljän auton letkassa kohti määränpäätä. Meitä oli kaikkiaan 13 innokasta askartelijaa paikalla. Aluksi Taava jakoi jokaiselle yllätyslahjana ihania helmiäiskartonkeja ja Sinellin Arja oli lahjoittanut arvottavaksi osallistujien kesken Sizzix Make it your style-kirjan ja kuinka ollakkaan minä, joka en koskaan ole voittanut yhtikäs mitään arvonnoissa, VOITIN sen :) Alla muutamia valokuvia tapahtumasta, josta ei iloinen nauru ja tekemisen ilo puuttunut!
naurettiin...
stanssattiin...
väritettiin...
leimailtiin...
ja tässä kuva aluksi, kun Sirpaliina näyttää meille, miten leimakuvia väritellään vesiväreillä...
ja UPEA lopputulos! Iso kiitos kaikille mukanaolleille vanhoille- ja uusille ystäville ihanasta päivästä ja erityiskiitos "emännälle".
perjantai 10. lokakuuta 2008
Magnolian kylpevä vauva
Leimakuvan olen saanut jo aikoja sitten elämäni ensimmäisestä leimakuvavaihdosta, jonka järjesti Jehkotar. Vasta nyt sain kuvan kortiksi saakka. Jätin kortista tagin tässä vaiheessa ilman tekstiä, kun en vielä tiedä kenelle se menee. Lisään sen sitten myöhemmin, kun saaja on selvillä.
torstai 9. lokakuuta 2008
Riipuksia vahanauhassa
Tässä koruja, joita tykkään tehdä. Näitä on syntynyt enemmänkin kesämökillä sateisina päivinä, kun ei ole ulkona viihtynyt. Kaikki alla olevat korut olen tehnyt massasta ja laittanut vahanauhaan säädettävällä solmulla.
keskiviikko 8. lokakuuta 2008
Ostoksia
Kävin pienillä ostoksilla Sinellissä muutama päivä sitten. Ostoskoriini kerääntyi Fiskarsin nauhaboordileikkuri, kulmakuviolävistäjä, vähän nauhoja, muutama pussi helmiä, hologrammi 3D-arkki ja muutamia A3-kokoisia kartonkeja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)