tiistai 30. kesäkuuta 2009
Keskityn tikanheittoon
Kuten allaolevista kuvista näkee, vaatii tikanheitto kohdaltani hiukan lisää harjoitusta; Kolme tauluun, yksi huti ja viides meni kirjaimellisesti metsään :) Näin ilmoitankin, että blogini hiljenee, joskaan ei ihan totaalisesti, mutta postauksia tulee nyt kesäaikana harvakseltaan. Haluan keskittyä tällä hetkellä ihan muuhun mm. mökkeilyyn, perheeseen ja tietysti lempiharrastukseeni, eli kalastukseen. Nettiä en toki kokonaan jätä, käyn mahdollisuuksien mukaan kurkkimassa muiden sivuilla ja yritän myös kommentteja jättää. Tässä samassa yhteydessä toivotankin kaikille oikein hyvää ja aurinkoista kesää!
sunnuntai 28. kesäkuuta 2009
Paperitaivaaseen saapunut ihania uutuuksia
Nyt kannattaa käydä tutkimassa Paperitaivaan uutuudet. Kauppaan on päivitetty paljon tavaraa mm. Gruffiesin leimasimia
House Mousen leimasimia
Paper Studion edullisia yksittäisiä 12x12 papereita
Nappikasseja
Chipboard kuvioita
Pirate kit; merirosvoaiheinen 12x12 tuotepakkaus
American Craftsin 12x12 kartonkipakkauksia
liksäksi mm. nauhoja, chipboard aakkostarroja,
teippiä, muutama Spellbindersin stanssi ym.
torstai 25. kesäkuuta 2009
Penny Black - lentsikkapoika
Tämä lentsikkapoika -leimasin on kyllä kiva, omakin vielä, mutta tosi harvoin tullut käytettyä.
Taustapaperi BasicGreyn Recess-paperikosta, jota löytyy täältä, leimakuvan väritin vanhan kaavanmukaan, eli promarkereilla ja kuivapastelleilla.Perhoset tein yhdella Ek Successin leikkurilla. Alimmaisessa viininpunaista 200g kartonkia, jonkapäälle kiinnitin K & Companyn skräppipaperin jämästä leikatun toisen. Kiinnitin ne yhteen Glue dotseilla.
Päällimmäiseen tein vielä sirkkapihdillä tähden mallisia reikiä ja taivuttelin siipiä ylöspäin.
Onnea -teksti jälleen Pammun ja Merjan hoitamasta tilauksesta.
keskiviikko 24. kesäkuuta 2009
Art Impressions - Jump In
Tämän kortin tein ystävilleni, jotka viettivät 20-vuotis hääpäivää. Kirsikalta vaihdossa tullut Artin Jump In -leimasinkuva sopii kyseisille tyypeille paremmin kuin nenä päähän. Kuva sisältää ns. sisäpiirijutun, joka tosin aukeaa vain asianomaisille, eikä siitä sitten enempää tässä yhteydessä:) Leimakuvan väritin Promarkereilla ja kuivapastelleilla. Taustapaperi K & Companyn. Kukkaset rakensin niin, että leikkasin kaksi retron L-kokoista kukkaa, päällimmäiseen tein lainassa olevilla sirkkapihdeillä sydämenmuotoiset reikä- kuviot ja kiinnitin ne Glue Dotsilla yhteen. Niiden päälle lisäsin vielä Tallinnasta tuotetun metallikukkasen, Ek-Success -leikkurilla leikkelin vielä yhden pienen päälle ja viimeiseksi laitoin Sinellistä ostetun timantin. Lehdet tein kullanvärisestä helmiäskartongista Bosskutin stanssilla. Onnea Hääpäivänä -tekstin leimasin kahdesta eri leimasimesta, jotka molemmat ovat näitä Pammun ja Merjan kautta hankittuja.
maanantai 22. kesäkuuta 2009
Jehkotar Card Challenge #62
Muutama viikko on jäänyt väliin Jehkottaren Card Challenge -haasteen tiimoilta, mutta nyt kerkesin mukaan:) Tällä viikolla luonnoksen on tehnyt Tanja, kiitokset mukavasta mallista. Kortissani käytin K& Companyn papereita, leimakuva Penny Blackin neitokainen, joka tullut joskus viime talvena vaihdossa Eijalta ja nyt vasta pääsi korttiin. Organtza-nauha muistaakseni Sinellistä, kukkaset Petaloon paperikukkalajitelma mini delphin, retron S-koko, pieni metallinen GirslFeveriltä ja timantti The Robins Nest. Alla luonnos ja oma korttini
sunnuntai 21. kesäkuuta 2009
Vaaleansinistä hääparille
Olen jo aikaisemminkin tehnyt tästä samaisesta Elzy Bellsin leimakuvasta kortin hääparille, mutta tällä kertaa halusin kokeilla sitä vaaleansinisenä ja eipä toi hullummalta näytä näinkään:) Leimakuvan väritin Promarkereilla ja kuivapastelleilla. Taustapaperi K & Company - La Boutique, kukat Martha Stewartin leikkurilla, lehdet L-Em leikkurilla ja timantit The Robins Nest, pitsi aikanaan ostettu Eurokankaasta.
lauantai 20. kesäkuuta 2009
Balin puuhelmillä jatketaan...
Taas kauniita Balin puuhelmiä, joihin taidankin olla aika ihastunut. Kävin ostamassa näitä lisää ja jokainen helmi on jälleen hiukan erilainen ja luovat tietynlaista kivaa tunnelmaa.
Innostuin tekemään taas pitkän kaulakorun ja pari rannekorua sen seuraksi.
torstai 18. kesäkuuta 2009
High Hopes - lohikäärme sairastaa
Tällä supersuloisella Hihg Hopesin lohikäärme- leimakuvasta tehdyllä kortilla toivottelen kaikille hyvää Juhannusta ja vesillä liikkujat muistakaa pelastusliivit! Leimakuvan värittelin Promarkereilla ja kuivapastelleilla ja Clossy Acentsia laitoin reippaalla kädellä sinne tänne:) Taustapaperit BasicGreyn Recess-paperikosta, jota löytyy täältä, samoin kukkanen, joka Priman Daisy Dreams. Lehdet L-Em leikkurilla.
keskiviikko 17. kesäkuuta 2009
Tagit
Vihdoinkin olen vastannut jo monta viikkoa sitten Taavan henkilökohtaisesti mulle heittämään haasteeseen tehdä tagi. Tagipohjatkin sain häneltä, joten tässä ne nyt viimeinkin ovat valmiina:)
Molempiin käytin pelkästään Mementon musteita. Vasemmanpuoleiseen leimasin ensin pöllöt ja tekstit, suttasin sitten päälle paria eri ruskean sävyistä mustetta.
Oikeanpuoleiseen kiinnitin ensin maskit, leimasin päälle nuottiviivaston, siirtelin maskit uusiin kohtiin ja levittelin mustetta päälle ja lopuksi suttailin vielä tagin reunoja tummalla
ruskean sävyllä.
tiistai 16. kesäkuuta 2009
Meemi
Jehkotar haastoi mukaan tällaiseen meemiin.
Minä puolestaan haastan edelleen TarjaL:n, Hipsun, Pammun ja Karitan vastaamaan näihin kysymyksiin.
Eli tarkoituksena on poimia seuraavat kysymykset blogiin ja haastaa neljä blogiystävää vastailemaan kysymyksiin!
Tässä ovat minun vastaukseni:
1) Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:
- Lähetti
- Arkistoapulainen
- Toimistosihteeri
- Toimistopäällikkö
2) Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella:
- Big Brother
- Idols
- Antiikkia, Antiikkia
- Todistettavasti syyllinen
3) Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla:
- Kreikka
- Kypros
- Ranska
- Espanja
4) Neljä Internet-sivustoa, joilla vierailen päivittäin:
- Oma blogi
- Gmail
- Kaikki askartelublogit, jotka listattuna sivuni oikealla puolella
- Kivat suomalaiset askartelukaupat
5) Neljä lempiruokaani ovat:
- Grillattu lohifile
- Karjalanpaisti
- Broilerin fileet pariloituna
- Pippuripihvi
6) Neljä paikkaa, joissa olisin mieluummin nyt:
- Mato-ongella tyynellä järvellä
- Pitkällä metsälenkillä koiran kanssa
- Askartelupöydän ääressä kortteja väsäämässä
- Pariisissa
I love your blog -tunnustus
Anelmalta tuli tällainen söde tunnustus, kiitokset muistamisesta. Takaisin hänelle sen jo annoin ja saatesanoina laitoin, että ansaitsee tunnustuksen erityisesti upeilla leimakuvien väritystaidoillaan, joista olen suorastaan kade:) Myöskin MarikaL muisti minua, ja hän ansaitsee tämän tunnustuksen ahkerasta bloginsa päivittämisestä. Edit: Hipsukin muisti minua, joten kaunis kiitos hänellekin:)
Eteenpäin tämä lähtee tällä kertaa; Maissille, jonka jokainen kortti on raikas ja huoliteltu kokonaisuus. ja Eleonooralle, hänen korttinsa ovat puolestaan yksilöllisiä ja tyylikkäitä.
Sateenvarjotyttö
Ensimmäinen kortti yhdellä uudella The Greetin Farmin
leimasimistani.
Taustapaperi PaperManian, toinen kartonki taustalla on ColorCoren Whitewashia, jonka kohokuvioin Cuttiksella ja hioin hiekkapaperilla pinnan rikki. Leimakuvan värittelin
Promarkereilla. Kukkasista alin on retroleikkurin M-koko, keskimmäinen Ek:n leikkurilla tehty ja päällimmäiseksi leikkasin timanttinauhasta palaset. kangasnauha on Pebbles Incin.
maanantai 15. kesäkuuta 2009
Poika ja Sammakko
Pitkästä aikaa sain yhden kortin valmiiksi. Tämä ihastuttavan High Hopesin leimasinkuvan olen muistaakseni leimannut jossain tapaamisessa, enkä nyt muista keneltä, kiitokset kuitenkin sen omistajalle :) Taustapaperi K & Company, kohokuvioitu ja hiottu kartonki on ColorCoren suklaata ja samaa kartonkia käytin myös tähdessä, joka stanssattu ja kohokuvioitu Spellbinderseillä. Leimakuvan väritin Promarkereilla ja kuivapastelleilla. Tekstileimasin Pammun ja Merjan hoitamasta tilauksesta, samettinauha Heinikasta ja timantti The Robins Nest. 3D-tarratyynyjä käytin ihan urakalla, jolla nostin kaikki kortissa olevat elementit ylös.
sunnuntai 14. kesäkuuta 2009
Uusia hankintoja viikon varrella
Olipa kiva tulla eilen illalla kotiin, kun viikolla oli saapunut monta mukavaa pakettia:) Nämä mielettömän ihanat pitsit tuotin MinnaK:n mukana Tallinnasta...
ja nämä metallikoristeet.
Uudet Farmarit Paperinauhasta...
samoin Le Suh kirjekuoria, korttipohjia, Woodwaren kohokuvioiva kukkaleikkuri Japonica, samalta valmistajalta saniaislehtileikkuri, sellofaanipusseja...
Artemion leimasinsetti teksti ja nuotit, Heidi Swappin
perhosmaskit ja Tim Holtzin miniruuvihaaraniitit...
Sinellistä Ek:n perhos- ja kukkaleikkurit...
ja Heinikasta ColorCoren Whitewash kartonkia.
lauantai 13. kesäkuuta 2009
Lisää Balin puuhelmiä
Tämä setti hiukan erilaisista Balin puuhelmistä, mitä muutama päivä sitten väsäilin.
Nämä puiset livenä punaruskeat, joiden väliin pujottelin mustia -ja antiikkihopean värisiä erikokoisia helmiä. Tänään palaan muutamaksi päiväksi takaisin kotiin, huomenna Craftican askartelutapaaminen Tikkurilassa, joten enköhän sitten seuraavaksi pääse taas tekemään
muutaman kortinkin.
perjantai 12. kesäkuuta 2009
Making Memories Tag Maker
Paperitaivaaseen on tullut paljon kivaa uutta tavaraa
eilen ja lähipäivinä tulossa vielä lisää.
Mielenkiintoinen uutuus Making Memories Tag Maker, laite, jolla saa tehtyä erimuotoisia kehystettyjä koristetageja, sekä siihen paljon erivärisiä -ja muotoisia kehyksiä on
päivitetty kauppaan.
Esittelyvideon laitteesta ja sen käytöstä löydät täältä.
Lisäksi kauppaan päivitetty mm. 12 x 12 papereita, tekstitarroja,
nauhoja, liimatäpliä jne...kannattaa käydä katsomassa:)
keskiviikko 10. kesäkuuta 2009
Balin puuhelmet koruiksi
Tein tänään mökkimaisemissa ihastuttavan löydön. Jokin aikaa sitten perustettu pihapuutarhamyymälä, johon tutustuminen oli vielä jäänyt tekemättä ja tarkoitukseni
oli käydä sieltä ostamassa ruohosipulin taimia, osottautuikin kerrassaan ihastuttavaksi myymäläksi. Ruohosipulia ei löytynyt, mutta Balilta tuotuja kuvioituja puuhelmiä kylläkin.
Vaikka en normaalisti puuhelmistä koruja valmistakaan, niin tällä kertaa oli kyllä tehtävä poikkeus. Helmet eivät kovin tasalaatuisia ole, mutta se kai niissä viehättikin, joten ostin muutamia erilaisia ja tässä yhdet niistä valmistuneet. Kaulakorun pujottelin ruskeaan
vahanauhaan ja laitoin lukon. Rannerenkaan pujottelin "kuminauhaan".
sunnuntai 7. kesäkuuta 2009
Helpot, halvat ja nopeatekoiset taustapaperit
Sain lainaksi omia odotellessani Minna K:lta pari leimasinta ja pari maskia, joista halusin kokeilla taustaperien tekoa mahdollisimman yksinkertaisella ja edullisella tavalla. Jokaisessa alla olevassa pohjassa on käytetty vain yhtä leimasinta, yhtä maskia ja yhtä Mementon mustetta! Aloitin leimaamalla Fabrianon 160 g:n paperille nuottiviivaston tai tekstin, jonka päälle laitoin maskin ja sitten levittelin mustetta palalla flotexhuopaa, jota mieheltäni sain. Lopuksi kävin vielä reunat läpi, edelleen siis yhdellä ja samalla värisävyllä. Tein näitä ison kasan ja ovat kyllä tosi helppoja, nopeita, eikä todellakaan tarvikkeet tule kalliiksi. Näyttävämpiä toki saa, jos käyttää useampaa värisävyä, mutta toimivat näinkin todella kivasti. Edit: Perhosmaski on Heidi Swappin ja sitä saa tilattua Taitopuoti Paperinauhasta.
Musteen värisävy: Potter´s Clay
Bamboo Leaves
Rhubarb Stalk
Rich Cocoa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)