Eilen pidettiin pienimuotoinen askarteluhetki Minnan ja SannaS:n kanssa. Teemana oli testailla eri askartelumaaleja Hero Arts -leimasinten kanssa, minulla käytössä puupalikallinen Silhouette Grass. Aloitin Oman kortin leimaamalla ensin Fabrianon 200g kartongille valkoisella maalilla. Kuivatus kuumailmapuhaltimella, jonka päälle leimasin vielä uudelleen kahdella eri Distress Inkin sinisävyisellä musteella varjostuksia. Jokaisella leimauskerralla suihkuttelin vettä puupalikkaan musteen päälle, leimaus ja kuivatus. Vauvan kostealla peppupyyhkeellä "huiskin" alhaalta ylöspäin, jotta sain musteita hiukan leviämään taustalla. Viimeisenä lisäsin vielä pensselillä hiukan hopeanväristä kimaltavaa askartelumaalia kuvan päälle. Kehystin työn tekstuuripintaisella sinisellä Papermanian kartongilla ja kiinnitin ekokartonki korttipohjaan. Koristeiksi juuttinarua, kolme Timpan pientä ruuvihaaraniittia ja juhlapäivänä -teksti.
torstai 31. maaliskuuta 2011
P*skarteluhaaste #84 - Bingo
Pienen tauon jälkeen innostuin mukaan tämänkertaiseen haasteeseen. Valitsin itselleni rivin Kraft - valkoinen -sininen.

tiistai 29. maaliskuuta 2011
KennyK - synttärionnittelut
Mukavaa tiistaipäivää!
Minulle erityisen rakas ihminen vietti eilen synttäreitään ja tämän KennyK - All that leimasimella, Promarkereilla väritetyn kortin hänelle ojensin. Taustapaperit BasicGrey - marjolaine. Kerroskukkaset XCutin leikkaavalla -ja kohokuvioivalla punchilla, keskelle metallikoriste ja puolihelmi. Tekstileimasin Circle It -sarjaa.
sunnuntai 27. maaliskuuta 2011
Torstaina askarreltiin
Tavattiin pienellä porukalla (Minna, SannaS, Eleonora, ja minä). Illan teemana oli vaihtokuoret, minä sain materiaalit, jotka oli koonnut SannaS. Turkoosi korttipohja ja Kort & Godt leimakuva, joka leimattu vanhan kirjan sivulle. Lisäksi 7gypsies taustapapruja, nappeja, juuttinarua, Timpan stanssattu sydän ja lasihelmiä. Tytöille kiitokset huippuseurasta ja erityiskiitos Minnalle loistavista herkuista :)
sunnuntai 20. maaliskuuta 2011
P*skarteluhaaste #82 - Inspiroidu kuvasta
Tällä viikolla haasteessa on annettu alla oleva valokuva, jonka tulee toimia inspiraation lähteenä.
Korttiini maskasin viisi eri DF:n leimasinta, örkit värittelin Promarkereilla ja kuorma-auton puin. Ensimmäistä kertaa tein koristeeksi spiraalikukkia. Lisänä muutama nitojan niitti, Clossy Accents'ia ja tekstit naputtelin Junior Dymolla.
perjantai 18. maaliskuuta 2011
Kraftin´ Kimmie Challenge #69 - ANYTHING GOES
Aurinkoista perjantaipäivää ja mukavaa viikonloppua kaikille! Kevättä kohti mennään hurjaa vauhtia, päivät pitenee ja auringonvalo lisääntyy. Näin sainkin inspiksen tehdä kirkkailla piristävillä turkoosin ja limen vihreän sävyillä kortin, jolla osallistun Kraftin´Kimmiesin haasteeseen, jossa tällä kertaa "kaikki käy". Korttini taustapaperi doodlebug design inc. - swiss dot. Tekstuuripintaiset kartongit Papermanian. Leimakuva Patsy ja sen väritykset tuttuun tapaan Promarkereilla. Koristeiksi muutama Togan stanssilla tehty nuotti ja Dovecraftin turkooseja timantteja.
tiistai 15. maaliskuuta 2011
Hero Arts - Timely Bird
Aurinkoista, keväistä tiistaipäivää kaikille! Leimasin ekopaperille Hero Artsin kellotaustan ja päälle levittelin Distress Inkin ruskean eri sävyisiä musteita. Samoin ekopaperille leimasin myös linnun, jonka embossasin kullanvärisellä kohojauheella ja levittelin siihenkin ruskean eri sävyisiä musteita. Ressasin kaikki reunat ja koristeeksi vain ohutta pitsinauhaa.
perjantai 11. maaliskuuta 2011
KennyK - All That
Hyvää viikonloppua kaikille ja suuret kiitokset jälleen kerran mieltä piristävistä, runsaista kommenteistanne, joita tänne jälkeenne jätätte:)!
keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
Bingo! - haaste #2
Tämän viikkoisessa haasteessa olen vierailevana DT:nä ja valitsin ruudukosta itselleni rivin; punainen-valkoinen-musta. Korttiini sain kuitenkin sopimaan myös elementit; sydän, metallikoriste, ressattu ja embossattu. Kasasin kortin valkoiselle neliökorttipohjalle, lisäämällä viininpunaisen ja valkoisen kartongin. Seuraavaksi kohokuvioin ColorCoren - Black Magic kartongin Cuttiksen - Swiss Dots kansiolla ja hiekkapaperilla rikoin pintaa saadakseni alta punaisen värin näkyviin. Sitten kiinnitin taas viininpunaisen kartongin ja päällimmäiseksi valkoiselle leimasin VersaMarkilla Hero Artsin - Timely Bird linnun, jonka embossasin mustalla kohojauheella. Jokaisen kartongin reunat ressasin. Koristeiksi viininpunaista pitsiä, valkoinen Hydrange kukka, jonka keskelle laitoin metallisydämen ja Scrapper's floss langasta rusetin.
torstai 3. maaliskuuta 2011
Bingo! - haaste #1
Eilen keskiviikkona on avautunut uusi haasteblogi BINGO!. Joka keskiviikko ilmestyy uusi ruudukko, josta saa valita oman mielen mukaan kolmen suoran, joko pystyyn, vaakaan tai vinoittain.
Valitsin rivikseni; juhlava, timantti, 3D. Kortin taustapaperi on Paper Cellar - Langley Place. Stanssasin lintuhäkin, linnun ja siivet tuplana Fabrianon 200g valkoiselle kartongille. Häkin embossasin hopealla, -linnun ja lehdet valkoisella kohojauheella. Kohottelin linnun siipineen 3D-kohotarrapaloilla, timantit Papermanian ja kokonaisuudesta yritin tehdän juhlavan:) Värimaailma livenä siniharmaa/valkoinen/hopea, millään ei taidot vaan riittänyt valokuvaamisessa.
keskiviikko 2. maaliskuuta 2011
Ihana yllätyskuori ystävältä
Viime viikolla pate kiikutti aivan ihastuttavan yllätyskuoren, joka ansaitsee ehdottomasti ihan oman postauksen! Lähetys saapui Hilulta ja sisälsi tavattoman kauniin, juuri minun värisen tagin ja mikä upeinta, itse nypläämäänsä pitsiä huimat 60 cm. Jos nyt joskus edes raaskin tätä pitsiä kortteihini laittaa, niin se kortti on sitten huippuystävälle rakkaudella ja ajatuksella väkerretty!
Kiitos Hilu halauksien kera:)
tiistai 1. maaliskuuta 2011
Friday Sketchers - Sketch #143
Intohimona Skräppäys tapahtumassa lauantaina sain kasatuksi tämän kortin. Leimakuvan olin värittänyt Promarkereilla jo kotona valmiiksi. Luonnosmallin sain nähtäväksi Korttimyllyn Karitalta, joka kuuluu siis tämänkertaiseen Friday Sketchers haasteseen.
Korttini taustapaperit BasicGrey - Pyrus. Leimakuva Kraftin' Kimmie - Henri.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)