keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Balin puuhelmisetti

Tässä toinen setti tehtynä puuhelmistä, joissa luonnossa kauniisti taittuvat ruskean eri sävyt. Joka kolmas helmi on kullanvärinen. Millään en saanut oikeita värivivahteita kuvattua, joten tällaisiin on tällä kertaa tyytyminen :)

Fimonappien arvonta suoritettu

Blogini arvonnassa Fimonappien voittajaksi Random.Org on arponut
Mintun, lämpimät onnittelut!

Kiitos kaikille osallistujille!

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Balin helmet

Innostuin pitkästä aikaa koruilemaan. Viime kesänä löysin täältä mökkimaisemista pienen puutarhamyymälän, josta saa myös ostettua näitä ihastuttavia kuvioituja puisia Balista itse tuotuja helmiä. Helmet eivät ole kovin tasalaatuisia, mutta se, jos mikä saakin ne näyttämään eläväisiltä ja sopivat kesäkoruiksi todella kivasti. Kaulakoruun pujottelin vuoroin puisia,-ruskeita lasisia siemenhelmiä- ja antiikin hopean värisiä kuminauhaan ja samalla tyylillä tein myös rannekorun.

maanantai 28. kesäkuuta 2010

P*skarteluhaaste #45 - keltainen

Vielä viime metreillä mukaan tämän kertaiseen haasteeseen, jossa toivottiin pääosassa käytettävän keltaista väriä. Korttini kaikki taustapaperit ovat BasicGreyn. Leimakuva The Greeting Farm - Hula Anya, jonka värittelin Promarkereilla ja kuivapastelleilla. Kukkaset retroleikkureilla, helmenpuolikkaat Priman ja lehdet L-Em leikkurilla.
 Ps. Vielä on pari päivää aikaa osallistua Fimonappien arvontaan, joka löytyy rullaamalla muutama postaus alaspäin:)
 

torstai 24. kesäkuuta 2010

Come on nyt juhlitaan!

Korttini kaikki taustapaperit ovat DCWV - The Green Stack 12x12 paperikosta. Papereiden kulmat pyöristin XCutilla. Leimakuvat värittelin Promarkereilla ja kohotin ne 3D-tarrapaloilla ylös. Ympyrät stanssasin Spellbinderseillä, alareunan kuvion leikkasin Ek Successin Bingin Edge -leikkurilla. Tekstit Junior Dymolla. Koristeena pienet nitojan niitit.

Tämän kortin myötä haluan toivottaa kaikille lukijoilleni, sekä muille blogissani vieraileville oikein aurinkoista, lämmintä ja turvallista Juhannusta!

Ps. Pari postausta alempana on lukijoilleni Fimonappien arvonta menossa, jos et ole vielä sitä huomannut :)

Ostoksia ja StampARTicin palkinto

Piipahdin kotimaisemissa ja tukka putkella painelin menemään, pitihän jotain uutta askartelukamaa saada kesäksi. Ensimmäisenä kaarsin Sinellin pihaan ja nämä Creatimen punchit löysin löytökoreista, eivätkä olleet hinnalla pilattuja. Esim. Suurimman tähden ovh. oli 23e nyt alennettuna 5e, keskimmäinen 4e ja pienin 3e. Sydän oli kanssa 5e. Nappasin kyseiset tähtipunchit myös ystävälleni ja hän saa ne, kun seuraavan kerran tavataan:) Lisäksi ostoskoriini tipahti Tim Holtzin stanssi, ruskea Fimomassa ja Fiskarsin paperileikkuri. Paperileikkurin ostin siksi, että vanha Fiskarsin leikkurini on sellainen, että terät kuluu muutamassa päivässä ja vaihtoteriin kuluu rahaa ihan tolkuttomasti. Tässä uudessa kuuleman mukaan terä kestää ainakin vuoden, katsotaan, kuinka käy:)

Seuraavaksi siirryin Tiimariin. Pammun vinkistä lähdin pyydystämään tähtiklemmareita, no tarttuihan mukaan vähän muutakin :) Ostin myös kokeeksi pienen nitojan ja siihen niittejä, kun eivät olleet hinnalla pilattuja. Pikaisesti ehdin jo testailla ja yllätys yllätys, toimii :)

Viimeisenä vaan ei vähäisempänä StampARTicin luonnoshaasteen voittona saamani Pion Design 12x12 2-puoliset taustapaperit:)

Tätä postausta tehdessä olen palannut jo mökkimaisemiin. Tyttäreni Annika saapui tänne Juhannuksen viettoon jo eilen ja askartelee nyt vinhaa vauhtia, joten minä seuraan perässä... saattaapa joku korttikin ilmestyä tänne pikapuolin:)

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Fimonappeja tarjolla - ARVONTA !

Värkkäilin ison kasan Fimonappeja ja päätin, että nyt on hyvä aika muistaa lukijoitani ja arpoa kuvassa olevat 82 kpl.

Jos kiinnostuit, mukaan pääset:

Olet lukijani/liityt lukijakseni ja jätät kommenttikenttään merkin käynnistäsi.

Arvonnan suoritan 30.6.2010, ONNEA arvontaan!

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Magnolia Edwin

Tämän leimasimen voitin Randomin arpomassa Magnolian haasteessa #19, voiton sponsoroi Skräpteekki.

Kortin alimmainen taustapaperi on Tim Holtzin 12x12 paperikoista - Retro Grunge. Kello ja kesäkuun kalenteri myös Timpan papereita, mutta ne ovat Lost and Found 12x12 paperikosta. Leimakuvan värittelin Promarkereilla ja kuivapastelleilla. Onnea teksti Merjan ja Pammun setistä.

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

P*skarteluhaaste #44 - lankaa/narua

Tämän viikkoiseen haasteeseen oli ihan "pakko" ehtiä osallistumaan! Ensinnäkin haaste oli tosi mukava ja antoi aika pitkälti ns. vapaat kädet kortin toteuttamiseen. Toinen syy oli DT-porukan inspiroivat ja mielettömän hyvät mallikortit:)
Omaan korttiini käytin pitkästä aikaa Penny Blackin - Fly away leimasinta. Väritykset tein pelkästään mustalla kuivapastellikynällä ja harmaansävyisellä Promarkerilla, lukuunottamatta ihoa. Armyn vihreä taustapaperi on uudesta Tim Holtzin - Lost and Found -paperikosta, mustat tekstuuripintaiset kartongit American Craftsin. Ompelukonetta käytin ihan urakalla. Koristeiksi laitoin vain neljä hopeanväristä tähden mallista Eylettiä, joiden väleihin pujottelin Scrapper´s Floss lankaa. Tekstileimasin paperinauhasta ostetusta setistä.

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Penny Black - Good Friends

Heipparallaa ja hyvää jo alkanutta viikkoa kaikille :) Kortin taustapapru muistaakseni My Mind´s Eye:n. Kuvan värittelin Promarkereilla ja kuivapastelleilla. Yksiväriset kartongit ColorCoren Chocolaten nurja puoli. Boordi Martan, lehdet L-Em leikkurilla, kukat ja helmen puolikkaat Priman. Pitsi jotain ikivanhaa varastoa.

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Kiva päivä Hämeenlinnassa, osa II

Tapaamisessa saatiin leiska korttia varten ja sen mukaisesti väkersin tällaisen. Värimaailma ei ole mulle kovin tavallinen, itseasiassa aika shokeeraava, mutta kaikkeahan on hyvä joskus kokeilla :)
Taustapaperit sitä sun tätä, vanhaa varastoa. DF:n leimakuvan väritin Promarkereilla Lime vihreä ja Rose Pink. Tähtiin käytin kolmea eri leikkuria, koristeena Fimonappi, jossa rusetti Scrapper´s Floss lankaa. Teksti Junior Dymolla.

Kiva päivä Hämeenlinnassa, osa I

Tänään oli todella mukava askartelun täyteinen päivä Hämeenlinnassa:) Järjestelyistä vastasivat Ninarsku ja Skräpteekin Miia. Tarjoilut olivat ensiluokkaiset, todella runsaasti suolaista ja makeaa, nam! Kauniit kiitokset "emännille". Mukana oli taas, kuten aina, iloista ja nauravaa porukkaa. Paljon vanhoja tuttuja ja yllättävän moni uusikin kasvo (ainakin mulle) oli paikalle saapunut. Valokuvia napsin 26 kpl ja yksikään ei ole julkaisukelpoinen....nyt ei liene syynä pelkästään kuvaaja, vaan kamerassakin on jotain häikkää. Uskon kuitenkin, että kuvia tapaamisesta ilmestyy muutamiin blogeihin, ainakin salamavalot räiskyivät siihen malliin....

Tässä kuvattuna mun ihanat ostokset; Timpan 12x12 kokoinen Lost and Found -paperikko ja Minnan kanssa puoliksi ostetut BasicGreyn Basics Kraft ja Max & Whiskers 6x6 -paperikot. Sokerina pohjalla Timpan kohokuviointitaskut ja XCutin kulman pyöristäjä, jotka mun oli ihan pakko saada :). Ostin mä yhden irtopaprunkin, jota en nyt kuitenkaan viitsinyt kuvata:)

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Magnolia haaste #19

Mukava luonnoshaaste vuorossa tällä kertaa:) Korttini kaikki taustapaperit on Tim Holtzin - Retro Grunde -paperikosta. Leimakuvan värittelin Promarkereilla ja kuivapastelleilla. Kukkaset vanhaa varastoa, timantit Sinellistä.
 

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Mökillä valmistuneet

Vaihtelun vuoksi oli mukava tehdä yhdet villasukat, näitä kun aina tarvitaan. Tein perussukat Novitan 7 Veljestä Polkka -langasta.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

StampARTic luonnoshaaste

Halusin ehdottomasti osallistua StampARTicin tämänkertaiseen haasteeseen, koska malli oli mielestäni aivan loistava ja kaiken kukkuraksi taitavan kortintekijä Maissin käsialaa.
Kortissani kaikki käyttämäni taustapaperit ovat BasicGreyn - bittersweet paperikosta, ruskeat kartongit ColorCoren tekstuuripintaisia. Leimakuvan väritykset tein Promarkereilla ja kuivapastelleilla ja kohotin sen ulottuvuutta saadakseni 3D-tarrapaloilla. Kukat Wild Orchid Graftsista, pitsi Tallinnasta, helmenpuolikkaat Priman E Linen. Paljon onnea -laatta painatettu ja tilattu GirlsFeveriltä, joka olikin vaikea kuvattava kiiltävän pintansa vuoksi. Rusetti Scrapper´s Floss lankaa.